Helsinki, Finland
+358 452 118 141
toimisto@parkour.fi

SPY:n historia

Suomen Parkour ry 
parkouria  vuodesta 2003

Parkour rantautui Suomeen kun vuonna 2003 Ylen TV-kanavalla nähtiin lajista vilausta parin minuutin ajan. Laji aloitettiin tiedettävästi tuon ohjelman innoittamana yhtä aikaa Helsingissä, Jyväskylässä ja Oulussa. Samana vuonna perustettiin Suomen Parkour Yhdistys.

PARKOURIN HISTORIASTA

JÄSENJÄRJESTÖMÄÄRÄ NOUSEE

Vuodet 2003-2014 SPY:llä oli yksinomaan henkilöjäseniä. Ensimmäiset jäsenjärjestöt, Parkour Helsinki, Oulun parkour seura ja Parkourkeskus, liittyivät yhdistykseen vuonna 2015. Vuonna 2017 SPY:llä oli viisi jäsenjärjestöä, kun mukaan tulivat Parkour Oppimiskeskus ja Kotkan Parkourliike. Tämän jälkeen jäsenjärjestömäärä on noussut huimasti ja vuonna 2019 SPY:llä on jo 24 jäsenjärjestöä. Jäseniä SPY:llä on reilu 8000. Jäsenjärjestöjen jäsenet ovat SPY:n jäseniä. Vuonna 2016 SPY sai palkattua osa-aikaisen toiminnanjohtajan. Tämän jälkeen toimihenkilöiden määrä on kasvanut viiteen projektityöntekijään vuodessa. Toiminnanjohtajan pesti on myös sittemmin saanut (lähes) täyspäiväisen palkkauksen. Hanketoiminta alkoi vuonna 2016 (Parkouria koululaisille -hanke). 

 

JÄSENEKSI PARKOUR EARTHIIN JA SUOMEN OLYMPIAKOMITEAAN

Kesäkuussa 2018 SPY hyväksyttiin Suomen Olympiakomitean varsinaiseksi jäseneksi. Tämä oli yhdistykselle merkittävä asia, sillä se virallisti samalla SPY:n statuksen parkourin lajiliittona Suomessa. SPY piti ylimääräisen yhdistyskokouksen syksyllä 2018, missä jäsenistö päätti, että haemme kansainvälisen kattojärjestön, Parkour Earthin, jäsenyyttä. SPY hyväksyttiin jäseneksi keväällä 2019.  Jäsenmäärä on jatkuvassa kasvussa, SPY:n tapahtumat ja yhdistystoiminta kiinnostavat. Läpi näiden vuosien, toimintaamme on tukenut ja tukee: