Koulutuskuulumisia

Koulutuskuulumisia

SPY on järjestänyt keväällä 2022 uusia koulutuksia sekä kehittänyt koulutustarjontaa!

Uutena koulutuksena SPY järjesti pitkään toivotun koulutuksen parkour- ja sirkusohjaajille erityistä tukea tarvitsevien kohtaamiseen harrastustoiminnassa 19.-20.3. Jyväskylässä. Koulutus järjestettiin yhteistyössä ADHD-liiton ja Turun seudun aisti ry:n kanssa. Koulutuksen suoritti lähes 20 parkour- ja sirkusohjaajaa ympäri Suomea. Koulutus sai osallistujilta lämpimän vastaanoton:

”Koulutus oli erittäin antoisa ja kiinnostava. Paljon käytännön tekemistä ja ryhmissä toimimista. Sai paljon hyviä työkaluja/muiden kokemuksia, joita sai vietyä omaan ohjaamiseen”, kuvailee koulutuksen suorittanut Jouni Kiviaho Turun Parkour Akatemialta.

SPY lanseerasi myös PK INTRO -koulutuksen, joka tutustutti parkourohjaajaksi haluavat lajitaitojen ja ohjaamisen perusteisiin. Koulutus oli suunnattu erityisesti valmiiksi liikunnan tai kerhotoiminnan parissa työskenteleville, jotka halusivat laajentaa osaamistaan parkourin ohjaamisen puolelle.

Olemme myös kehittäneet koulutustarjontaamme viimeisen vuoden aikana merkittävästi. Erityisesti koulutuspolkua on selkeytetty. Koulutukset on jaettu starttikursseihin ja PK-koulutuksiin.

Starttikurssit tarjoavat ohjaamisen perustaitoja niin alakouluikäisistä aikuisille asti:

PK VÄLKKÄRI on alakoulun välkkärioppilaille suunnattu 90 minuutin toiminnallinen työpaja, jonka jälkeen koulun pihan näkee parkouraajn silmin.

PK TUTOR on nuorille suunnattu kolmen tunnin työpaja, joka antaa esimerkiksi liikuntatutoreille työkaluja liikuntakipinän sytyttämiseen opiskelukavereihin parkourin avulla.

PK INTRO on aloitteleville ohjaajille suunnattu tiivis kuuden tunnin kurssipäivä parkourin lajitaidoista, joka antaa eväitä muutaman parkourtunnin ohjaamiseen.

Parkourohjaajien PK-koulutukset valmistavat ammattimaiseen ohjaamisen ja kehittävät sitä pitkällä tähtäimellä:

PK ALKEET on lyhyt itseopiskelukurssi, joka tarjoaa yleiskatsauksen parkouriin ja lajin ohjaamisen alkeisiin. Koulutus sopii parkourin ohjaamiseen vasta tutustuville ohjaajille.

PK1 on suunnattu ohjaajille, joilla on alkeistason osaaminen parkourin ohjaus- ja lajitaidoista. Koulutuksen suorittaneet toimivat ohjaajina kerhotoiminnassa tai seurojen harrastetoiminnassa.

PK2 on suunnattu kokeneille ohjaajille, jotka koulutuksen suoritettuaan pystyvät vastaamaan kausisuunnittelusta ja apuohjaajien mentoroinnista.

Voit lukea lisää koulutuksistamme, niiden hinnoista sekä ilmoittautumisesta nettisivuiltamme.